Luovuudelle on suuri kysyntä nykyaikana. On käsitetty kuinka suuri vaikutus sillä olisi, jos koko väestön luova kapasiteetti voitaisiin valjastaa. Tutkimukset osoittavat, että vaikka valtaosa ihmisistä kokee luovuuden henkilökohtaisena ja taloudellisena etuna, ja assosioivat ilmiön sekä yksilölliseen että yhteiskunnalliseen hyvinvointiin, niin silti he itse samanaikaisesti epäilevät omaa luovaa potentiaaliaan.

Vaikka kognitiivisen neurotieteen alan havainnot ovat jo osoittaneet, että ilmiö on luontainen ja kaikki omaavat luovan potentiaalin, on väitetty, että silti valtaosan käsitys on stereotyyppinen tai tiedot luovuudesta ovat vanhentuneita. Tämä saattaa selittää, miksi luovuuden diskurssi on kärsinyt useista tyypillisistä väärinkäsityksistä ilmiöön liittyen.

Tämä tutkielma teorisoi, että yleinen nykykäsitys luovuudesta on seurausta lukuisista muuttujista kuten esimerkiksi eri näkemyksistä sosiaalisen aseman ja iän roolista luovuudessa. Tätä tutkielmaa varten vain osa monista muuttujista on valittu tarkasteltaviksi lähemmin, ja niitä on tutkittu kriittisen diskurssianalyysin avulla.

Tulokset viittaavat siihen, että erilaiset ideat ihmisluovuudesta pysyvät lukuisina kunnes vakaa tieteellinen perusta luovuudelle on luotu. Tutkielmassa todetaan, että luovuus on moniselitteinen ja alati kehittyvä ilmiö sekä se on riippuvainen sosiokulttuurisesta ympäristöstä. Sen lisäksi tutkimuksessa esitetään, että ihmisten yleisnäkemykseen luovuudesta on saattanut vaikuttaa luovuusmyyttejä ja yleisiä väärinkäsityksiäkin enemmän eri yhteiskunnallisten ryhmien välinen kommunikointi. Tulokset ja ehdotukset tutkimuksen tulevalle suuntaukselle esitetään tässä työssä.

Tutkimuksen rinnalle kehitetty kokeellinen konsepti; luovan itsevarmuuden metakognitiivinen prosessi, seuloo mahdollisia kausaliteetteja vaikeasti tulkittavan luovuuden ilmiön, nykyisen sosiokulttuurisen ympäristön ja yksilön luovan minäkäsityksen välillä.